Euroviisujen esiintymisasut ihastuttavat ja vihastuttavat

Euroviisut on uskomaton tapahtuma, jossa upea musiikki yhdistyy taitaviin koreografioihin ja näyttäviin asuihin. Tässä legendaarisessa tapahtumassa saa esiintyjien ja pukusuunnittelijoiden mielikuvitus todella laukata, sillä suurella lavalla esiintyessä täytyy asukokonaisuuksien olla loistokkaita, kun tarkoituksena on herättää huomiota.

Uskomaton tilaisuus lupaaville suunnittelijoille
Euroviisuissa puhutaan valtavista katsojamääristä ja kisalähetyksiä seurataan tiiviisti ympäri Eurooppaa. Tällä tavalla on mahdollista, että yksittäisen suunnittelijan luomus herättää paljon ihastusta ja huomiota laajemmallakin alueella. Katsojaluvut pyörivät lähes 200 miljoonan ihmisen kieppeillä vuodesta toiseen.

Esiintyjät myös kertovat mediassa tarkasti pukujensa taustoista ja pukujen yksityiskohtia tarkastellaan suorastaan suurennuslasilla. Pienet yksityiskohdat saavat aivan uudenlaista huomiota, kun niiden alkuperä selkenee entistäkin paremmin suuremmalle yleisölle. Jännittävät ja erikoiset materiaalit herättävät ihastusta vuodesta toiseen.

Monet uransa alkupuolella olevat vaatesuunnittelijat saavat Euroviisuista ainutlaatuisen tilaisuuden esitellä osaamistaan. Tällä tavalla on myös mahdollista, että tilauksia tulee ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Muodin huipulla -ohjelman voittajaksi kruunattu Katri Niskanen sai paljon mediahuomiota, kun hän suunnitteli Suomen edustajana toimineen Pernilla Karlssonin puvun.

Pienemmällä budjetillakin pärjää
Esiintymisvaatteet voivat viedä paljon rahaa, ja täytyy olla hyvinkin huolellinen, ettei budjetti pääse lipsumaan yli laitain. Moniin pieniin asioihin kuluu euroja lähes huomaamatta ja lopullinen summa voi tulla yllätyksenä.

Kyiv, Ukraine - May 25, 2013: Performance of THE HARDKISS in celebration of the Day of Kyiv on Kontraktova Square, Kyiv, Ukraine. The Hardkiss (stylised as The HARDKISS) is a Ukrainian progressive-pop band. They are known for their original sound and unique fashion style. The HARDKISS participated in the Ukrainian national selection for the Eurovision Song Contest 2016 with the song "Helpless".The band placed 2nd in the national final

Jos Euroviisuedustaja haluaa kuitenkin toteuttaa visionsa itsenäisesi, voi hän toteuttaa oman asusteensa alusta asti. Kengät netistä tulevat suoraan kotiovelle, kun taas vaatteet voi halutessaan ommella itse tai hankkia käytettyinä. Jos vintage-henkinen kokonaisuus kiinnostaa, voi mahdollisuuksia löytää esimerkiksi läheiseltä kirpputorilta tai isoäidin kaapista. Valintoja tehdessä on kuitenkin hyvä muistaa kysyä muiden mielipidettä, sillä omasta mielestä loistava idea voi toisesta tuntua todella vastenmieliseltä.

Joissain tapauksissa liian huomiota herättävä esiintymisasu voi viedä kaiken huomion, jos kyseessä on esimerkiksi rauhallinen balladi tai romanttinen rakkauslaulu. Tällaiset esitykset toimivat kaikkein parhaiten pelkistetyissä ja klassisissa asukokonaisuuksissa.

Katsojien mielipide ratkaisee
Toisinaan kokonaisuus saattaa mennä aivan liian pitkälle, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti esiintyjän saamiin pisteisiin. Vaikka kappale olisi todella hyvä, voi mauton asukokonaisuus tai liian pitkälle vedetty show ärsyttää katsojia. Ennen kisamatkalle lähtemistä onkin tärkeää saada objektiivista mielipidettä myös ulkopuolisilta, jotta se pysyy hyvän maun rajojen sisällä. Esiintymisasua tai koreografiaa voi vielä muokata rehellisten näkemysten ansiosta oikeaan suuntaan ja yleisestä mielipiteestä voi saada selvää esimerkiksi internetin keskustelupalstaa lukemalla tai lehtiä seuraamalla.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *