Euroviisut

Euroviisut ovat varmasti maailman suosituin yksittäinen laulukilpailu. Ranskalainen Marcel Bezencon aloitti Euroviisuperinteen Italian valtion TV-yhtiön RAI:n järjestämän Festival di Sanremo -laulukilpailun innoittamana. Tarkoituksena oli perustaa laulukilpailu, joka toisi Euroopan kansoja yhteen. Ensimmäiset Euroviisut järjestettiin vuonna 1956 Luganossa Sveitsistä. Euroviisut ovat kasvaneet läpi koko sen historian, sillä alkuaikoina se oli vain muutaman Länsi-Euroopan maan pienimuotoinen kilpailu, mutta järjestäjät ovat päättäväisesti pyrkineet kasvatamaan kilpailua vuodesta vuoteen. Suomi esiintyi ensimmäisen kerran Euroviisuissa 1961, jolloin Laila Kinnunen esitti kappaleen “Valoa Ikkunassa”.

Euroviisut alkoi kasvamaan massiiviseksi kilpailuiksi viimeistään Neuvostoliiton hajotessa jolloin Neuvostoliiton hallitsemat entiset Itäblokin maat liittyivät mukaan kilpailuihin. Euroviisut ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä, kilpailuun on hyväksytty myös maita, joita ei mielletä eurooppalaisiksi, kuten Turkki, Azerbaijan, Israel ja Australia.

Euroviisujen idea on mielenkiintoinen ja toimiva. Sen ideana on, että jokainen maa lähettää kilpailuun yhden musiikkiesityksen. Muut osallistujamaat pystyvät äänestämään muiden maiden kappaleita, jolloin voittaja määräytyy kokonaispistemäärän mukaan. Yleisesti äänestys tapahtuu valtakunnallisena puhelin- tai tekstiviestiäänestyksellä. Toinen puoli pisteistä muodostuu valintapaneelin kautta.

Koska osallistujamaita on huomattavan paljon, joutuu iso osa maista karsintakilpailuun. Ainoastaan karsinnoista selviytyneillä mailla on mahdollista osallistua finaliin, josta voittaja valitaan.

Suomessa Euroviisuilla on vankka fanikunta, ja kilpailut televisoidaan suorana myös Suomessa joka vuosi. Suomalaisten laulajien menetys on kuitenkin ollut kilpailuissa kohtalaisen vaatimatonta. Hyvin usein suomalaisten esiintyjien kohtalona on karsiutua jo kilpailun ensimmäisessä vaiheessa. Siksi kaikille suomalaisille euroviisujen ystäville Lordin ensimmäinen sija vuoden 2006 kilpailuissa Ateenassa oli kuin taivaan lahja. Kovasta yrityksestä huolimatta ei Suomi koskaan tämän jälkeen ole onnistunut voittamaan kilpailuita.

Vuosikymmenten aikana euroviisut ovat kehittyneet yhä massiivisempaan suuntaa. Alkuvuosikymmeninä kyse oli vahvasti vain laulujen esittämisestä, kun nykyään Euroviisut ovat kansainvälistä viihdeteollisuutta parhaimmillaan. Esitykset ovat äärimmilleen hiottuja spektaakkeleja, joka televisoidaan suorana lähetyksenä, jokaiseen osallistujamaahan. Kilpailun voittanut maa saa myös kisat järjestettäväkseen seuraavana vuonna. Seuraava voittaja pyrkiikin aina ylittämään edellisen vuoden kilpailun tason.

Länsi-Euroopassa Euroviisut ovat erityisen suosittuja seksuaalivähemmistöjen keskuudessa. Itä-Euroopassa taas suhtautuminen Euroviisuissa on huomattavan poliittisempaa, joten kilpailut ovat usein koko kansan viihdettä. Euroviisuihin liittyy läheisesti myös muoti ja vaatetus. Esiintyvien artistien takana on usein erilaisten muotisuunnittelijoiden armeija, jotka pyrkivät suunnittelemaan mahdollisimman vaikuttavia muotiluomuksia. Euroviisuihin kuuluu glamouria ja parrasvaloja. Todelliset euroviisufanit matkustavat usein myös kilpailuihin tapahtumapaikalle, jossa tunnelma on pääsääntöisesti päätähuimaava. Euroviisumuoti on usein säihkyvää ja näyttävää. Myös monet vaatekaupat ja nettikaupat myyvät faneille erilaista euroviisuihin liittyviä vaatteita. Monesta internetin muotikaupasta on mahdollista ostaa myös erilaisia euroviisuteemaisia naisten tai lasten merkkivaatteita, mutta myös miehille on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Pukeutuminen kuuluu vahvasti euroviisuperinteeseen, mutta samalla se on myös hauska tilaisuus panna päälle jotain hieman parempaa ja näyttävämpää.

Euroviisuhuima on sen juhlakaudella kaikkialla, niin katukuvassa, radiossa kuin televiosossakin. Kärkikymmenikön kappaleet saattavat olla tulevia kesäbiisejä ja ompa olemassa myös euroviisulegendoja kuten kaikkien tuntema Saksofonimies. Euroviisut ovat kaikkien juhla, mutta etenkin seksuaalivähemmistöt ovat ottaneet ne viime vuosina omakseen. Tämä eurooppalainen kevään juhla on hyvä tapa levittää tietoisuutta eri maiden kulttuureista ja musiikkityyleistä.